Kaleva

Tampereen itäinen kantakaupunginosa.

sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2005

Kevättä Kalevassa



Varma kevään merkki Kalevassa on ensin Pickwickin terassin aukeaminen ja sitten terassin koristeiden hajottaminen. Terassin kaiteissa on isoja ruukkuja, jotka ovat täynnä luultavasti myrttiä jäljitteleviä oksia. Niiden päällä istutaan, niitä ripotellaan pitkin katua ja tämän kevään tempauksena niillä koristellaan kadun reunaan pysäköidyt autot.

Viime yönä pari nuorta naista keksi jotakin vielä repäisevämpää. Teiskontie 8:ssa on menossa ikkunaremontti. Uudet ikkunat ja asunnoista puretut vanhat on pinottu talon etupihaan. Kahden aikaan yöllä kaksi naista otti ja kantoi ikkunan Teiskontietä pitkin. Heillä oli näkijä, unettomuudesta kärsivä talon asukas. Hän ei ollut varma siitä, veivätkö tytöt uuden vai vanhan ikkunan. Tytöt tulivat takaisin ja ottivat toisen ikkunan. Kun he iskivät kolmannen kerran, katselija sai tarpeekseen ja soitti sinivuokot. Ikkunan kantajat ja poliisiauto tapasivat toisensa Pickwickin kulmassa. Siellä neuvoteltiin jonkin aikaa ja sitten nuoret naiset kantoivat ikkunan kiltisti takaisin koko matkan. Poliisiauto ajoi kävelyvauhtia vierellä varmistamassa. Silminnäkijälausunnon mukaan ikkuna näytti olevan niitä uusia, muoviin käärittyjä. Myöhemmin ilmeisesti poliisiauto tuli ja toi kaksi muuta ikkunaa.

Ikkunoiden viennin motiivit ovat hieman epäselvät, mutta ainakin tytöt saivat liikuntaa koko rahan edestä. Ikkunat eivät ole aivan kevyitä. Arvaus on, että poliisit saattoivat leukailla koko matkan - ainakin tilaisuus oli hyvä.