Kaleva

Tampereen itäinen kantakaupunginosa.

torstaina, maaliskuuta 03, 2005

Vertailevaa tutkimusta Kalevan kaupoista

Taloudellisena henkilönä vertailen Kalevan kauppoja päivittäin. Esimerkiksi tänä aamuna Ruokavarastossa on suorastaan tajunnan räjäyttävä tarjous HK:n Sinisestä, jos sattuu siitä pitämään (mieheni pitää).

Varttuneempi väki kerääntyy ILmarinkadun Siwaan ja Ruokavarastoon. Siwa on kohtalaisen kallis kauppa, mutta Ruokavarastossa hinnat oudosti hyppelehtivät. Kannattaa seurata tarjouksia! Kummassakin kaupassa on hyvät pullonpalautusautomaatit, mikä ilolla todettakoon. Automaatin nielemiä pulloja tulee harvoin, ja henkilökunta vakuuttuu nopeasti.

Sammonkadun Siwa on nuorekkaampi ja sen aukioloajat ovat kunnioitettavat. Taitavat olla joulupäivä ja juhannuspäivä ainoat sulki-päivät, enkä ole niin varma juhannuksestakaan. Hinnoissa on Siwa-lisä.

Pikkolo on varsinainen nuorten aikuisten kauppa, mikä näkyy valikoimassa. Puolivalmisteita ja pikaruokaa - ja satumaiset hinnat.

Koska asun ihan Kalevan kirkon naapurissa, lähden yleensä ostoksille kärryjen kanssa - ostoskärryt ovat endeemisin kulkupeli Kalevassa, esiintymistiheys voittaa polkupyörätkin. Sitten suunta Sampolan kirjastoon tai Palvelukeskuksen vastaavaan. Sieltä S-Marketiin Tullintorille. S-Maerket on ostoksilla käyvän helmi - löytyy laatuja ja halpaa hintaa. Sitten aseman tunnelia Lidliin ja bussilla kotiin. Sammonkadun S-Market on vieraampi. Sitä tuntuvat suosivan omalla autolla kulkevat päätellen täyteen lastatuista ostoskoreista.

Jos asuisin toisessa päässä Kalevaa, taitaisin käyttää Prismaa, vaikka siellä huhuilee kuin Siperian erämaissa. Edes kaiku ei vastaa.

Tämä oli tällainen sormiharjoitus siitä ilosta, että sain lukeutua Kaleva-blogin kirjoittajiin. Lämpimät terveist muulle joukolle!

Kommentit:

At 6:23 ip., Blogger Anna said...

tervetuloa joukkoon mette!
ja varoitus kaikille kirkon ympäristön asukkaille, joilta tv-lupa on päässyt unohtumaan, nyt ne on liikkeellä...

 
At 12:59 ip., Blogger tommi said...

S-market oli nasta kauppa Eurosparina ja Seston etujättinä. Nyt aivan paska ja sotkuinen. Varmaan aikovat vetää sen konkkaan Prismaa häiritsemästä.

Prisma on kyllä ok kauppa. Siellä saa liikuntaakin kun pinta-alaa on pari kolme hehtaaria.

 

Lähetä kommentti

<< Home