Bussi

Noin kuukausi sitten matkustin kauppaopiston pysäkiltä keskustaan päiväbussilla. Saatoin mummuani kaupungille. Jo ensimmäisellä pysäkillä löytyi tuttuja. En voi olla ihailematta 10 ja 20 -luvuilla syntyneiden luontevaa mutta tuppautumatonta juttelukulttuuria. Bussi oli aivan täynnä jo kauan ennen kirkkoa. Matkustajien keski-ikä kaukana seitsemänkymmenen paremmalla puolella.

Olin auton ainoa alle eläkeikäinen miesmatkustaja. Kaleva on niin lähellä keskustaa, että nuoremmat kävelevät. Paitsi jotkut yksittäiset tytöt. Ehkä he ovat laiskoja tai sitten panostaneet kuukausikorttiin.

Keskustassa olin jo ehkä herkistynyt, mutta samat ikäluokat näyttivät dominoivan sielläkin. Väkeä oli paljon. Ajattelin kaupunkia, jonka täyttävät ihmiset muistavat miten pukivat lapsiaan kouluun 50-luvulla. Vaikka se elämä on huonojalkaista ja usein muutenkin hiljaista, ihmisten oma koettu historia venyy pitemmälle kuin koskaan ja missään aiemman maailmanhistorian aikana. Ja bussissa ja kaupoissa he kohtaavat suuren määrän toisia kaltaisiaan.

Illemmalla töitten päättyessä nuoremmat alkavat täyttää katuja. Ikäihmiset ovat hoitaneet menonsa ja telakoituvat saippuaoopperoiden ääreen. Puolen yön aikaan kadulla hoippuvat nuoret ja nuorenmieliset, aamuviideltä enää yksittäinen juoppo ja vuorolta palaava taksi. Mutta aamuvuorolaiset hankkiutuvat jo bussipysäkeille ja lämmittelevat liikennevälineitä yhdeksään asti seuraavan senioriaallon päiväretkiä varten.

Niin pyörii maailma.