Kaleva

Tampereen itäinen kantakaupunginosa.

torstaina, tammikuuta 27, 2005

Kalevantieneljässä on yliopisto. Sisäänkäynneillä ei saa polttaa, mutta tuhkakupit niille päätettiin uusia suureellisten rakennushankkeiden yhteydessä alle vuosi sitten. Sisältä pääsee nyt putkea pitkin lisärakennukseen. Lisärakennus näyttää siltä kuin siihen olisi ympätty kaikki läpinäkyvä, mitä maailmasta löytyy. Putki päätalon ja aputalon välille on tuotu viidessä osassa rekoilla Saksasta. Kukaan ei tarvitse sitä.

Tänään päätalon yläaulassa saa luovuttaa verta. Luovuttajille on tarjolla mehua. Seurasin hetken touhua ja näytin Derrickiltä. Derrickillä olisi ollut oma putkilo mukana. Sen olisi voinut salaa vaihtaa jonkun villapaitafarkkutytön vereen. Veri olisi viety labran pojille. Verrattu rikospaikoilta löytyneisiin tahroihin, joista kukaan ei suostu ottamaan vastuuta.

Kyllästyttyäni asetuin kahvikipon kanssa lehtien ääreen. Aulassa portaiden alla voi lukea samat uutiset mistä tahansa keskisuuresta päivälehdestä. Hesari on kai pöllitty. Harhailin lehteä läpi kunnes tajusin sen vanhaksi. Kahvikin maistui vanhalta. Kaiken pitäisi olla selkeämpää ja virheetöntä, ainakin virkamieskoulutuslaitoksen aamupäivässä. Mahassa tuntui. Toljotin synkeästi kahvikuppiin. Pitäisi kai sulloa aamuisin sisäänsä jotain mysliä. Oluessa marinoidusta köyhyydestä tulee vain syöpä.

Kaikki muut näyttävät hyvävointisilta. Myös tytöt tupakalla. Kihertävät kännykkään tulleesta viestistä. Pitäisi olla jokin kevyt lausahdus. Rima on korkealla. Pysyn hiljaa. Päässä on vain pankkikortin tunnusluku, Virenin voittoajat Muchenin olympiahäppeningissä, Viinikan Teboilin suurimman polttoainesäiliön tilavuus, uni jossa joku sanoo pitävänsä silmälaseistani ja sitä rataa. Onni että minulle on kehitetty loppupäiväksi jotakin kunnollista tekemistä.

keskiviikkona, tammikuuta 26, 2005

Blogilista

Kalevablogi on nyt liitetty uudelle ja samalla myös vanhalle blogilistalle. Kutsukaapahan tuttujanne Kalevasta kirjoittamaan, ainakaan vielä ei kirjoitusta ole tullut liikaa. En malta olla kehaisematta edellistä juttua saunavuorosta. Juuri sellaista arjen ja historian kuvausta tänne kaipaan.

maanantaina, tammikuuta 24, 2005

Naisten sauna

Lauantai-iltana parhaaseen saunomisaikaan on meidän taloyhtiössämme kahden tunnin mittainen yleinen naisten vuoro. Talon asukkaista samankaltaisin ryhmä lienee yksinäiset leskirouvat, mikä selittänee moisen mahdolliseksi.

Liityin viikonloppuna joukkoon. Lauteilla kävi kova pulina ja minut otettiin uutena tulokkaana reilusti mukaan joukonjatkeeksi. Se on uskomatonta miten liki kahdeksankymppiset rouvat osaavat tiivistää koko elämäntarinansa seitsemän minuutin kertomukseen. Minä vaikenin, ainoat asiat joista kehtasin mainita sotamuistojen, pula-ajan, lasten koulunkäynnin ja pesästä lähdön sekä kuopuksen 50 -vuotisjuhlien rinnalla olivat että muutettiin kaksi viikkoa sitten ja että on tehty remonttia ja että puoli vuotias tyttö mulla on. Oma ammatti, sen harjoittaminen ja sitä varten opiskelu taikka kälyset harrastukset tuntuvat huterilta pikkuasioilta suurten kertomusten rinnalla.

Saunassa on sopivat löylyt. Talo alkaa tuntua kodilta kun kuulen miten siellä on eri aikoina asuttu ja oltu. Vuosikymmeniä näillä lauteilla istuneet tuovat varmuutta ja turvallisuutta omaan olemiseeni; jos näillä on täällä ollut hyvä, miksei minullakin voisi olla.


perjantaina, tammikuuta 14, 2005

Talvi-illan nälkäkierros

Tänään näkyi vähän aurinkoa ja kalevalaiset nostivat pitkästä aikaa katseensa kadusta.

Eilen kuitenkin oli vielä varsin synkkää, hyhmäistä sadetta ja tuulta. Olen lueskellut Huovisen Hamstereita, mikä pitäisi tehdä joka talvi toiveikkaan mielen ylläpitämiseksi. Siksi tallustin töistä suoraan Peetroon ja hykertelin matkalla tyytyväisenä kumisaappaissani.
Ukko luki yhtälöitä ja joi kaljaa (yhden) ja minä sain kaakaon. Peetrossa oli hiljaista, tiskillä setä ojensi Seiskan ja kehotti lukemaan mitä Matille kuuluu. Myymässä oli se tyttö joka tykkää kuunnella Nighwishiä. Peetrossa voi nykyään liittyä kanta-asiakkaaksi ja saada esimerkiksi tekstiviestillä ilmoituksen visan alkamisesta. Hieno asia.

Hamsterin innoittamana kävelimme vielä Neljääntoista ja sapuskaa odotellessa siihen ystävällisempään Siwaan. Harmaaseen vuodenaikaan käy elämyksestä sekin, että syö kepapia alkuillasta selvinpäin. Neljäntoista annoksia on moitittu pieniksi ja kastikkeita keskiverroiksi. Minulle pieni riisikepappi riittää hyvin eikä liha saa uida kastikkeessa. Ukon mielestä pitsat peittoavat useimmat kännipitsalat, Kotipitsasta nyt puhumattakaan.
Hyvin on kalevalaisilla asiat talvituiskuissa niin kauan kun pitsaa ja olutta saa kirkonmäen molemmin puolin.

maanantaina, tammikuuta 10, 2005

Ilmarinkadun slummit

Mikä ihme Ilmarinkadussa on? Juuri siellä oli tulipalo, joka hävitti roskakatoksen ja vaurioitti autoja. En tiedä olinko ensimmäinen joka soitti pelastuslaitokselle, ehkä en, sillä liekit olivat jo monen metrin korkuiset kun ne huomasin. Aamulehti sitten vahvisti, että palo oli tahallaan sytytetty. Tuntia aiemmin samana yönä pari pikkuskiniä kävi häiritsemässä minua, toinen yritti roikkua polkupyörässäni kiinni. Päästi sitten irti, ehkä siksi että sain lopulta kaivettua moran taskustani. Seuraavana yönä Siwaan oli murtauduttu, tai ainakin ikkunaan oli tehty iso reikä. En ole pyytänyt elämääni ylimääräistä adrenaliinia, en etsinyt vaaroja. Kiitos nyt kuitenkin elämälle, että se tarjoaa kirjoitusaiheita Kalevablogiin.

perjantaina, tammikuuta 07, 2005

Joitain kauppoja

Sammonkadun vikkula oli sitkeä ja merkittävä instituutio. Isoisävainaani osti sieltä herkkuaan taateleita. Isoäitini väitti, että hän sai syövän vikkulan paskaisista ja torjunta-aineiden kyllästämistä tuotteista. Ketju oli jatkuvasti sotajalalla julkisivu- ja hygieniaviranomaisten kanssa. Samaan tilaan tuli myöhemmin videovuokraamo. Kävin siellä mielelläni, koska se oli edullinen, sieltä sai Doctor Pepperiä eikä liikkeessä soitettu nostalgiavetoista sävelradiota. Nyt tilassa on turkkilainen kauppa. Ehkä se kertoo jotain.

Lähellä vikkulaa on polkupyöräkauppa. Aikanaan eli vuoteen 1984 sitä piti Onne Korkee, ja valikoimaa riitti pyöräalan ulkopuolellekin. Itse ostin sieltä koottavia lentokoneita. Onnen sisar (luullakseni) Siiri piti liivikauppaa kadun toisella puolella.

Nykyisen pikkolon kohdalla sinnitteli monikin pikkukauppa. Tietääkseni tiloissa oli aikanaan oikea maitokauppa, jossa myytiin maitoa eikä paljoa muuta. Maito myytiin omiin astioihin. Muistan kun pikkolo tuli ja ajattelin tyytyväisenä, että näin sitä pitää kauppaa pitää 2000-luvun malliin. Myöhemmin näköjään perustettiin toinenkin pikkolo alemmas sammonkadun varrelle. Siitä ei ole kauheasti muistoja, koska asuin silloin jo muualla.

1980-luvun alussa Kalevassa oli kamalasti pikkukauppoja, käytännössä kaikki nyt lopetettu. Jäljellä on oikeastaan kaupinkadun risteyksen pikkolon lisäksi vain sammonkadun alun siwa. Isoja kauppoja oli vain yksi: Anttila. Anttila tosiaan aloitti Tampereella vehontalon (nykyinen ruokavarasto/stag's head) viereisessä tiilitalossa. Yläkerrassa oli leluosasto ja muita vastaavia, katutasossa ruokaosasto. Pelkäsin pienenä annamanna-hiutaleiden tuijottavia naamoja. Anttila lopetti joskus 80-luvun alussa.

torstaina, tammikuuta 06, 2005


Niin pyörähti uusi keltainen vuosi alkuun Kalevassa.