Kaleva

Tampereen itäinen kantakaupunginosa.

maanantaina, tammikuuta 24, 2005

Naisten sauna

Lauantai-iltana parhaaseen saunomisaikaan on meidän taloyhtiössämme kahden tunnin mittainen yleinen naisten vuoro. Talon asukkaista samankaltaisin ryhmä lienee yksinäiset leskirouvat, mikä selittänee moisen mahdolliseksi.

Liityin viikonloppuna joukkoon. Lauteilla kävi kova pulina ja minut otettiin uutena tulokkaana reilusti mukaan joukonjatkeeksi. Se on uskomatonta miten liki kahdeksankymppiset rouvat osaavat tiivistää koko elämäntarinansa seitsemän minuutin kertomukseen. Minä vaikenin, ainoat asiat joista kehtasin mainita sotamuistojen, pula-ajan, lasten koulunkäynnin ja pesästä lähdön sekä kuopuksen 50 -vuotisjuhlien rinnalla olivat että muutettiin kaksi viikkoa sitten ja että on tehty remonttia ja että puoli vuotias tyttö mulla on. Oma ammatti, sen harjoittaminen ja sitä varten opiskelu taikka kälyset harrastukset tuntuvat huterilta pikkuasioilta suurten kertomusten rinnalla.

Saunassa on sopivat löylyt. Talo alkaa tuntua kodilta kun kuulen miten siellä on eri aikoina asuttu ja oltu. Vuosikymmeniä näillä lauteilla istuneet tuovat varmuutta ja turvallisuutta omaan olemiseeni; jos näillä on täällä ollut hyvä, miksei minullakin voisi olla.