Kaleva

Tampereen itäinen kantakaupunginosa.

perjantaina, joulukuuta 03, 2004

Vauvojen Kaleva

Ihan vaan kontrastiksi alla olevalle mummokirjoitukselle ajattelin kirjoittaa elämän jatkuvuudesta Kalevassa eli vauvoista, jotka ovat vallanneet Kalevan Kaalamonaukion.

Kuka uskoisi, että harmaalla, synkähköllä Kaalamonaukiolla voisi olla mitään muuta kuin asfalttia, parkkipaikkoja, roskiksia ja ajoväylä Kaskitielle? Kuka muuten edes uskoisi sitä, että Kaalamonaukio on ihan suunniteltu osa kaupunkiympäristöä? Tekisi mieli väittää, että joku vaan laski väärin talojen välin ja sitten vahingossa syntyneelle tyhjälle tontille piti keksiä juhlallinen ja mahtipontinen nimi. Kaalamonaukio sai nimensä varmaankin joko rajantakaisesta Kaalamosta tai arkkitehti Elis Kaalamosta.

Sieltä kuitenkin löytyy koko Pirkanmaan suosituin vauvakerho, Napapiiri. Kaalamonaukio täyttyy aamupäivisin vauvanvaunuista, oli ulkona millainen räntäkeli tahansa. Napapiirissä on hyvä meininki, suurin osa kävijöistä suosii kestovaippaa ja luomuruokaa, kierrättää ja joukkoliikenteilee. Näin maailma pelastunee ja jos ei ihan koko maailma niin ainakin Kaleva.

Kommentit:

At 5:38 ip., Blogger Matti said...

En tiedä nykyhetken ikäjakaumaa Kalevassa, mutta tuskin se vauvojen kaupunginosaksi on ehtinyt muuttua. Kun Kaleva sotien jälkeen rakennettiin, se oli nuorten parien kaupunkia. Se oli historiaton rajaseutu, jonka tämä porukka muokkasi omakseen.Kaupunginosa vanheni alkuperäisen asujaimiston mukana, ja 80-luvulla keski-ikä taisi olla jo korkeampi kuin missään muualla Tampereella. Nyt ollaan pudotuspelissä. Alkuperäisväestö alkaa yksinkertaisesti kuolemaan tai siirtymään vanhainkotiin. Kaupunginosan tunnelma tulee muuttumaan voimakkaasti, kun sinne siirtyy uusia sukupolvia. Sellaisia kuin minä. Mutta ehkä me pilaamme kaiken.

 
At 6:06 ip., Blogger tommi said...

Ainakin joitain vuosia sitten todellinen vauvojen kaupunginosa oli koillisessa jyväskyläntien varrella. Mitä Olkahisia ja sellaisia siellä onkaan. Penskojen määrä oli kuin missäkin Ugandassa, kääpiöitä joka puolella.

 
At 7:14 ip., Blogger Anne said...

Juu, en minä tarkoittanut että kalevalaiset olisivat alkaneet vauvoja urakoimaan, vaan että Kalevassa sijaitseva vauvakerho on suosittu kauempaakin kulkevien keskuudessa. Kalevassa ei ole kauhean käytännöllistä asua vauvaperheen kannalta; 50-luvun kerrostaloista saa kunnollista vaunujen säilytyspaikkaa hakea ja asunnot ovat aika pieniä. Ja ne isommat nuorille perheille liian kalliita. Lapsiperheet pyrkivät mielummin rivariin tai luhtitaloon lähelle palveluita ja järvenrantaa. Tällaisilla alueilla syntyvyys olikin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin kehitysmaatasoa. Nykypäivänä Tampereelle syntyy huomattavasti vähemmän vauvoja. Lisääntymisikäiset ovat paenneet ympäryskuntiin.

 
At 4:42 ip., Blogger Tiedemies said...

Mekin olemme vaimon ja pojan kanssa käyneet napapiirillä muutaman kerran. Se on ihan viehättävä paikka. Vaimo käy siellä lähes viikottain joissakin vauvaihmisten tapaamisissa. Tapa sekin on olla sosiaalinen samanlaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa.

 

Lähetä kommentti

<< Home